Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2022.

Nokkospestoleipää ja yrttiteetä mustikkahunajalla

Kuva
 Julkaisu sisältää affiliate-linkkejä, jotka ovat merkityt *-merkillä Tänään oli viimeinkin  viileämpää ulkona ja sehän innosti ottamaan jauhot ja leivontavälineet esille. Olin jo jonkin aikaa suunnitellut tehdä vaaleaa leipää, johon laitan nokkospestoa väliin. Sitten ei muuta kuin tuumasta toimeen.👍 Esittelyssä siis ovat nyt nokkospesto, kotona leivottu leipä , yrttitee ja maustetut hunajat. * Mettä Nokkospesto -rouheesta  valmistin öljyä ja vettä lisäämällä ns.peston, jonka levitin kaulitun leipätaikinan väliin. Idean leipääni sain Metta Nordicin omasta Instagram-julkaisusta. Julkaisun leipä oli leivottu spelt-jauhoista. Minä leivoin leivän luomuvehnäjauhoista ja hippusesta karkea luomuruisjauhoista. Leipään ohjeen otin ikivanhasta keittokirjasta - Maija keittää -kirjan vuoden 1951 painoksesta.    Tämän keittokirjan ovat kirjoittaneet  Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun kotitalouden lehtori Alli Oksanen ja Jyväskylän kaupungin Jatkokoulun ja Yhteislyseon kotitalouden opettaja

Kodin siivous

Kuva
Siivousinspiraatio iski Monta viikkoa jo sitä odotin ja tänään se iski - innostuminen siivouksesta. Joskus se odotuttaa itseään turhankin kauan ja saattaa mennä ohi huomaamatta. Silloin ei auta muu kuin tarttua toimeen ilman innostusta. Homma kyllä sujuu huomattavasti jouhevammin innostuksen voimalla. Kesäaikaan tosin taitaa olla monella muullakin vähän vaikeuksia jäädä sisähommiin, kun ulkona on aurinkoa ja kaikkea mukavaa puuhaa. Kalusteiden ja lattian pesu Tein osan olohuoneen perusteellisemmasta siivouksesta tänään ja jatkan toisen puolen hommasta huomenna. Voit ehkä ihmetellä, että miksi ihmeessä en tehnyt koko huonetta kerralla.  Ajattelin, että teen pienemmän osan, niin en kyllästy ja voin jatkaa samaan malliin koko talon osa osalta. Pesin eli märkäpyyhin kaikki kalusteet kauttaaltaan ja märkäpyyhin myös lattian. Meillä on puulattia, jonka lakkapinta on osin kulunut pois ja siksi huokoinen puu imee likaa itseensä ja vaatii välillä ihan kunnon pesun. Kun teen tällaisen vanhanaika

Naisyrittäjien takana yritystarinoita

Kuva
Julkaisu sisältää affiliate linkkejä, jotka ovat merkittyjä *-merkillä Suomalaiset naiset ovat perustaneet lukuisia upeita yrityksiä. Yritysten syntyminen ja niiden syntytarinat ovat mielenkiintoisia ja inspiroivia. Minulla on muutama tällainen yritys tällä hetkellä  erityisen lähellä sydäntäni. Näissä on jotain sellaista, jota en ole omissa unelmissani koskaan uskaltanut ottaa esille ja nyt elämä tuo ne minulle uudella tavalla läheisiksi. On ilo saada testata uusia tuotteita ja kokea se intohimolla valmistetun tuotteen energia ja olemus, joka niihin sisältyy. Kaikki tuotteiden yksityiskohdat on mietitty ja suunnitteltu tarkasti ja ekologisuus on mietitty viimeistä piirtoa myöten. Sinäkin varmasti voit kokea jotain samankaltaista hankkiessasi käyttöösi tuotteita, joissa on tiivistettynä osaamista, omistautumista ja intohimoa. * Etäistä yrittäjyys sinänsä ei minulle ole, koska puolisoni on ollut yrittäjänä vuodesta 1986 alkaen ja 72 ikävuodestaan ja terveyshaasteistaan huolimatta jatkaa

Kehäkukka öljyseerumi kasvoille

Kuva
 Julkaisu sisältää affiliate linkkejä, jotka on merkitty *-merkillä   Sain testaukseen * Kolme Cosmetcsin  Vitamiini Öljyseerumi Raaka Kehäkukka 💛öljyseerumin. Olen aina pitänyt kehäkukista ja monesti niitä olen kasvattanutkin kesäkukkina. Nyt olen aivan ihastuksesta pyörryksissä näiden kehäkukka-ihonhoito öljytuotteisiin tutustumisen jälkeen.  Tämä öljyseerumi, joka sopii kaikille ihotyypeille, on valmistettu aktiivisista, kylmäpuristetuista kasviöljyistä. Öljyseerumi suojaa, kosteuttaa ja ravitsee ihoa tehokkaasti. Iho tuntuu käytön jälkeen pehmeältä ja kimmoisalta ja näyttää hehkuvalta. Olen nyt käyttänyt pari viikkoa ensin kehäkukka ihonhoitoöljyä  ja nyt viikon verran tätä öljyseerumia. Minusta näyttää, että ihoni on ihan  oikeasti saanut hehkua ja vähän väsähtäneen näköinen harmaus on pois kasvojen iholta. Öljyseerumi rauhoittaa ja tasapainoittaa ihoa. Se myös puhdistaa ja näin sopii myös akne-iholle. Olen käyttänyt tätä öljyseerumia yöllä ja sen nopean imeytymisen ansiosta  tyy

Hei Yrittäjä - tämä kiinnostaa sinua

Kuva
Sisältää mainoslinkin, linkki on merkitty *-merkillä Oletko sinä yrittäjä ? Jos vastasit kyllä, niin jatka ihmeessä lukemista.  Välillä voi tuntua siltä, että yrityksesi on mahdotonta kilpailla suurten yritysten joukossa. Omalla kohdallani on pienyrittäjän puolisona kokemusta yli 30 v  yrittäjyydestä . Nyt ajat ovat muuttuneet ja pienellekin  yritykselle löytyy keinoja tulla nähdyiksi.  Kuvittele, miltä tuntuisi verkkokauppasi myynnin kasvu  90 %  tai yhteydenottojen  määrän hämmästyttävä 90 %:n  lisääntyminen.  Tämä  palvelu voi olla  mahdollisuus yrityksellesi tehdä läpimurto.  Toimivan palvelukonseptin salaisuus piilee teknologian ja ihmisten yhdistämisessä.  Suosittelen lämpimästi tutustumaan alla olevan linkin kautta Bused.fi palveluun. Palvelun takana on kotimainen ja luotettava yritys Businesseducator Oy.  * Bused.fi yhteistyökumppanina saan tarjota Teille edun , jolla saatte: - 6 kk sopimusta ostettaessa 2 kk ilmaisen jakson - 12 kk sopimusta ostettaessa 4 kk ilmaisen jakson

Kolme asiaa alkavan viikon ohjelmassa

Kuva
Minulla on tämä elokuu yleensä se, jolloin tunnen olevani elossa. Heinäkuun viimeisinä päivinä syntyneenä tämä aloittaa elämässäni aina uuden ikävuoden. Viime viikko oli vielä vähän käynnistelyä, mutta nyt tuntuu jo olevan virtaa ihan eri tavalla. Olen huomannut, että tässä ajassa on oltava tarkkana pysyäkseen hereillä. Ilman kalentereita ja kirjattuja suunnitelmia itsellä helposti ote herpoaa ja harmitus tulee seurauksena toteutumattomista tavoitteista. Miltä elokuu sinusta tuntuu? Onko jo tunne, että kesä meni jo vai onko sadonkorjuun tunnelmat enempi läsnä? Kuvan ruoka on paistettua riisiä ja kikherneitä, kaaliraastetta ja tomaatti-sipulisalaattia. Tämä on myös samalla osa poistoja eli kikherneet ovat olleet jo jonkin aikaa kaapissa ja tulivat näin käytetyiksi. Ruokakaappien tyhjennys  ja inventaario tulee samalla tehtyä.  Tänään päätin tehdä itselleni kolmen kohdan viikkosuunnitelman: 1. Joka päivä laitan kiertoon (joko lajittelen roskiin, laitan vaatekeräykseen tai jakoon fb:n ros

Uusia ihonhoitotuotteita testauksessa

Kuva
Julkaisu sisältää affiliatelinkkejä, jotka ovat merkityt tähdellä (*) linkin alussa.  Hoitoöljy Kehäkukka + Kaura testaus  Sain Kolme Cosmeticsilta testattavakseni *  Kehäkukka + Kaura ihon hoitoöljyn . Tämä hoitoöljy sopii erilaisille ihotyypeille ja toimii monitoimiöljynä kasvoille ja vartalolle. Kehäkukka + Kaura ihoöljy sopii vauvasta vaariin kaiken ikäisten ihon hoitoon. Tässä hoitoöljyssä ei ole säilöntäaineita, hajusteita eikä eteerisiä öljyjä. Öljyä voivat käyttää myös herkkäihoiset, atoopikot ja  hajusteyliherkät henkilöt. Öljy kosteuttaa ihoa tehokkaasti tekemättä sitä rasvaiseksi. Oma kokemukseni on, että öljy imeytyy nopeasti ja jättämättä rasvaista tuntua iholle. Olin hämmästynyt kokeiltuani ensimmäisen kerran tätä hoitoöljyä. Ennen tämän testaamisen aloitusta olin käyttänyt marketista ostamaani seerumivoidetta yöllä. Tuote oli  myös sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Käytin seerumin alla luonnonkosmetiikkaa olevaa ruusuvettä. Aamuisin ihoni tuntui rasvaiselta ja jopa otsa