Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2022.

Vakava sairaus - uusi perheenjäsen

Kuva
Keväällä 2021 huomasin muuten erittäin hyväkuntoisen puolisoni hengästyvän helpommin kuin aiemmin. Asia ei kuitenkaan kovin suuresti minua huolestuttanut, koska hänellä on ollut astma ihan lapsuudesta saakka ja se aika ajoin ilmoittelee itsestään. Varsinkin kevätaika, jolloin siitepölyt ilmaantuvat, voi olla hänelle, ihan niin kuin allergisille ja astmaatikoille yleensäkin, haasteellista aikaa. Oireilu riippuu paljon siitä minkälainen siitepöly vuosi sattuu olemaan. Oireilu siis jäi sen suurempaa huomiotta, koska mies ei itse kokenut olevansa sairas eikä oma vointi häntä huolestuttanut. Touko-kesäkuun vaihteessa tuli ensimmäinen tilanne, jolloin kaveri vei miehen kuntosalilta ensi-apuun huonovointisuuden johdosta. Tuloksena oli, että mitään syytä  ei löytynyt  huonolle ololle, joka sitten meni nopeasti ohikin. Kesäkuun aikana vointi oli taas ihan normaali, mutta sitten kesä-heinäkuun vaihteessa tuli toinen tilanne, jossa kaveri otti miehen autoonsa jalkapallokentän laidalta ja toimitti

Ekologinen Euca Yleispesuaine

Kuva
 Mainos - tuotteet saatu testituotteiksi Tällä viikolla on uutena testituotteena  kotkalaisen Green Bee Oy:n Euca Yleispesuaine . Lisäksi on Euca Pintadesi, Euca käsidesi sekä Saunajää.    Euca yleispesuainetta olen testannut pintojen  pyyhkimiseen ja tuotelupaus kyllä täyttyy tämän kokemukseni mukaan. Tuote on helppo käyttää  suihkepullosta suoraan puhdistettavalle pinnalle. Pyyhkiminen siivousliinalla tai vaikka talouspaperilla huuhtelua riittää tasojen pyyhkimiseen. Jälkeen jää raikas eucalyptuksen tuoksu. Olen käyttänyt nyt siivoussuihketta pintojen pyyhkimiseen.  Saunan pesu on ohjelmassa lähipäivinä ja odotan sitä jo innostuneena - on mielenkiintoista nähdä toimiiko yleispesuaine  miten hyvin meidän savuisen saunan tiloissa. Nyt minulla on tilaisuus tarjota teille lukijoilleni 15 % alekoodi EUCA, joka on voimassa 31.12.22 saakka. Green Bee Oy:n verkkokauppa 

Haluatko sinä asiakkaiden löytävän yrityksesi?

Kuva
Julkaisu sisältää ale-koodin, joka on merkitty *-merkillä Olemme aika matkan kulkeneet noista ajoista. Pankkikirjoista sitkeimmätkin ovat todennäköisesti joutuneet luopumaan. Moni ei ole koskaan nähnytkään moista kirjaa.   Tietotekniikka on mennyt vauhdilla eteenpäin ja auttaa valtavan paljon meitä monien asioiden hoidossa ja työtehtävissä Monella meistä on haasteellista pysyä kaiken tietotekniikan kehittymisen matkassa. Koska aika on kortilla ainakin yrittäjillä, niin ei enää välttämättä jaksa paneutua kaikkeen uuteen teknologiaan.  Markkinointi ja somenäkyvyys  eivät kuitenkaan aina ole sitä oman yrityksen ydintoimintaa. Näkyvyys ongelmat jättävät tympeän maun koko paljon puhutusta somemarkkinoinnin tehokkuudesta. Tämän haasteen kanssa sinun  ei tarvitse jäädä yksin ja jopa jättää käyttämättä somen tarjoama iso asiakaspontiaali, puhumattakaan siitä  potentiaalista, mikä pyörii yleisesti verkossa. Joka hetki joku jossain etsii jotain tuotetta tai palvelua esim. googlen avulla. Siihen

Elsan Ekopajan palasaippuat ja palashampoot

Kuva
Kaupallinen yhteistyö Elsan Ekopaja Oy:n kanssa, tuotteet saatu näkyvyttä vastaan. Minulla on ilo toimia Elsan Ekopajan  Brändilähettiläänä tämä syyskausi aina 31.12. asti. On miellyttävä tehtävä testata tällaisia tuotteita, jotka ovat kotimaista, pienyrityksen käsityötä alusta loppuun saakka. Yritys sijaitsee Heinolassa ja siellä olevalla saippuatehtaalla valmistetaan sekä pakataan nämä tuotteet. Sain monta eri palasaippuaa ja -shampoota testattavakseni. Olen käyttänyt nyt niitä ahkerasti, jotta voin kertoa käyttökokemuksiani eteenpäin. Erityisesti odotin shampoopaloja käyttööni. Palatuotteita olen käyttänyt jo aiemminkin eri brändeiltä ja yleisesti pidän palatuotteista. Käyttämäni tuotteet ovat olleet, yhtä brändiä lukuunottamatta, luonnonmukaisia tuotteita. Sitä en ole tarkkaan seurannut, ovatko olleet certifioituja, mutta itselleni enemmän merkityksellistä on kotimaisuus, luonnolliset raaka-aineet jne. Kaikki certifiointiasiat vaativat yleensä isoja panostuksia yrityksiltä ja pien

Online-esite ja pieniä paljastuksia

Kuva
Moni  minua somessa seurannut tietää, että somen tekemiseen innostuminen sai suorastaan siivet alleet liityttyäni Oriflamen Brand Partneriksi yli puolitoista vuotta sitten. Olen tässä matkan varrella tehnyt myös paljon työtä sen eteen, että kiinnostukseni kohde luonnonmukaista elämää kohtaan ja luonnonmukaisiin tuotteisiin tulisi näkyväksi. Olen siinä jokseenkin hyvin onnistunutkin. Jätin Oriflame-toimintani taka-alalle viime kevättalvella ja aloin keskittymään somen tekemisessä enemmän muunlaisten yhteistöiden löytämiseen ja tekemiseen. Sitä kautta olen oppinut todella paljon uusia asioita ja myös nyt tullut tilanteeseen, että julkistan tämän hetken kaapissa olleen menneisyyteni Oriflamen kanssa😊  Omassa käytössäni tällä hetkellä suosin luonnomukaisia tuotteita ja myös minulla olemassa olevia Oriflame-tuotteita. Kosmetiikan osalta minun on oltava tarkka siitämikä sopii omalle herkälle iholleni. Tällä hetkellä olen käyttänyt eniten ihan luonnokosmetiikan tuotteita pääasiassa ja sitten