Mietitkö rahaa - riittääkö raha elämiseen?


Kaupassa käydessäni olen  hätkähtänyt tajutessani hintojen huomattavan nousun. Ottaessani jonkun tuotteen, joka on aiemmin maksanut reilusti alle kaksi euroa on lähes poikkeuksetta nyt maksaa yli kaksi euroa. Jotain tuotteita tulee automaattisesti jätettyä pois ostoslistalta ja mietittyä vaihtoehtoja niiden korvaamiseksi jollain edullisemmalla tuotteella. Hintojen nousu ja rahojen riittämisen tarkkailu ei ole minulla vierasta. Vastahan sitä kerkisin jollakin tavalla edellisistä lamajaksoista selvitä, puhumattakaan niiden jättämistä muista jäljistä elämään. Omassakin perheessä se on vaikuttanut nyt jo aikuisten lapsiemme  tapaan katsella elämää. Toisilla se voi vaikuttaa niin, että varautuminen taloudellisesti on  erittäin tarkan seurannan alla ja toisilla taas voi olla mielikuva, jossa näkee koko ajan itsensä vähävaraisena.


Meillä oli kuusihenkinen perhe 90-luvun laman aikaan. Yrittäjämies työssään sen mitä niitä silloin oli ja minä olin tuolloin äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Töiden lähes loppuessa mieheltä, romahti  totaalisesti meidän perheemme talous ja oli vaikea nähdä ulospääsyä tilanteesta. Meidän ratkaisumme oli tuolloin paikkakunnalta muutto, lähemmäksi pääkaupunkiseudun imua. Päädyimme Kanta-Hämeeseen, Riihimäelle. Eurorekka pakattiin piripintaan muuttokuormastamme ja lähdimme meille kaikille aivan vieraalle paikkakunnalle. Talon ostoa varten saatiin pankkilaina, josta osaa appivanhmepani takasivat, koska oma rahoitusosuutemme ja ostettava talo eivät riittäneet vaakuudeksi.  Tilanne oli stressaava - niin ahdistava, että sitä ei edes oikein kestänyt ajatella silloin, saatikka käsitellä koko muutosprosessia. Ensimmäisenä syksynä ja talvena rahat olivat hyvin tiukalla, mutta selvisimme ja tilanne helpottui hetkellisesti 2000-luvun alkuvuosina.


Itselläni oli olemassa toiminimi, jonka turvin aloin löytää tuote-esittelijä/konsulentin työtä ja saimme vähitellen korjattua huonojen vuosien jättämiä puutteita. Meillä oli kaikilla mm. vaatteet ihan alusvaatteista alkaen jo niin loppuun kuluneita, että menihän siinä jonkin aikaa ennen kuin kaikki oli jonkinlaisessa järjestyksessä.


Konsulenttitoimintani oli hyvä idea, jonka yksi ystävämme minulle heitti sanoen: "Marke, sinähän voisit alkaa konsulentiksi" ja minua ei silloinkaan tarvinut kahdesti yllyttää, kun olin jo hommissa. Muuten siinä ei mitään ihmeellistä ollut, mutta en ollut sitä ennen tehnyt päiväkään työtä kaupoissa. Niinä muutamana vuotena, jotka kiersin ympäri etelä-suomalaisia tavaratalojen elintarvikeosastoja ja marketteja sain kyllä hyvää kokemusta siitä maailmasta.


Menneissä kokemuksissa oli  paljon hyvää. Ilman rahan loppumisen pelkoa tuskin olisin poistunut mukavuusalueeltani etsimään uusia työmahdollisuuksia. Uusien työkokemusten kautta päädyin kouluttautumaan uuteen ammattiin ja jos  mikä, niin opiskelu kannattaa aina. Se aika antoi minulle lukuisia mahdollisuuksia päästä tutustumaan uuteen alaani laajasti. Opiskelija status oli kuin kulkuläpykkä erilaisiin työkohteisiin ja projekteihin.


Nyt vanhempana ja kokeneempana voin nähdä pelon voimavarana, joka parhaassa tapauksessa työntää eteenpäin. Tunnistan pelon olemassa olon tänä päivänäkin. Nyt osaan tarkkailla itseäni paremmin. Pelko, joka itsestäni lähtee, ei ole se kevyt hermostuneisuuden tunne tai se, kun kädet alkavat jännityksestä hiota. Se on ennemminkin, riittävän lähelle tultuaan, vaikka hikoilu ilman selkeää syytä. Tai se voi tuntua siltä, että en uskalla kunnolla hengittää. Silloin saan napattua sitä niskasta kiinni ja kysyttyäni mitä asiaa sillä on, se alkaa vastailla omalla tavallaan. Alkaa tulla ideoita ja ehdotuksia erilaisista vaihtoehdoista - niinä hetkinä on hyvä olla muistiinpanovälineet lähettyvillä. Joskus nimittäin voi olla, että herätys tulee yöllä kello kolme ja sen herätyksen yli ei kannata yrittää nukkua tekemättä jotain konkreettista esim. muutama sana muistiinpanoja. Sen jälkeen kerkiää vielä nukkua pätkän makoisia unia.


Tänä päivänä nuo vuosien takaiset tuntemukset ovat jotenkin vielä aktivoituneet. Hyvä niin, koska nyt ne voi vielä kerran käydä läpi ja ottaa käyttöön niihin tunteisiin jäänyttä potentiaalia. 

Kiva, että kävit lukemassa - jos lukemasi oli mielenkiintoinen sinulle, olisin tosi otettu julkaisuni jakamisesta omissa somekanavissasi💓


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vakava sairaus - uusi perheenjäsen

Reilu puolitoista metriä pluskokoa

Tinkimaidosta Reko-torille